Hämmentynyt Fama-boy palasi takaisin Suomen kartalle eilen puoliltapäivin. Tietokoneen näppäimistöön täytyy taas totutella: ai niin, ääkkösetkin on tosiaan keksitty ja näppäin on sitä, mitä väittää olevansa! Joka paikassa on autiota, hiljaista ja kylmää. Hiljaista osittain myös siksi, että korvat ovat itsepintaisen lukossa lennon jäljiltä edelleen... Senegal oli täynnä värejä ja meteliä. Ja hiekkaa. Pariisissa lentojen välillä kaadoin kengistäni kourallisen Santiaban hienoa hiekkaa. Helsinki-Vantaan lentokentällä samaistuin lähinnä perinneasuun pukeutuneeseen afrikkalaismieheen, joka tuijotti järkyttyneenä rullaportaita.

Tiistai-iltana kävin muun muassa Ndeye Mbatin koulun juhlissa tanssimassa viimeiset blokassit. Keskiviikkona ohjelmassa oli kävely N'Gorin majakalle. Kengät sanoivat sopimuksen irti kesken matkan, halusivat ilmeisesti jäädä Senumaahan - jatkoin kävelyä tulikuumalla hiekalla paljain jaloin. Tunnelmat olivat loppuun asti haikeat. Viimeinen päivä kului kyläillessä ja tuttavien kera jutustellessa. Jostain kaikki ovat saaneet päähänsä, että palaan jo toukokuussa! Katsellaan, miten käy... Istuskelen kotona Toukolassa aikataulujen, kalenterien ja tavaravuoren keskellä ja huomaan, että joku osa minusta on liikahtanut peruuttamattomasti uusille raiteille ja prosessi on vasta starttaamassa.

Suomeen palautunut ja pakkasessa porojen ruokana karvisteleva Mame Diarra on laittanut fotoja blogiinsa, joten kaykaahan kurkaten http://elinavaananen.spaces.live.com/

Eilen kaytiin asumattomalla Madeleinen saarella (Les iles de la Madeleine tai Les iles de serpent/Sarpan) Dakarin edustalla. Tarina kertoo, etta kaksi tubabia, herra ja rouva Sarpan ovat joskus yrittaneet asustella siella. Hanke epaonnistui, koska saari on taynna demoneja ja siella on mahdotonta yopya… Uskomattoman kaunis ja oudon pelottava paikka kieltamatta. Matalia baobabeja (aina oppii jotain uutta ; baobab on suomeksi apinanleipapuu), valtava aallokko, tubabien talon rauniot, satoja lintuja kallionkielekkeet taynna, kilpikonnien pesima-alue, huikeaa… Ja koko saarella oli meidan lisaksi vain viitisen ranskalaista. Paluu-piroqueta odotellessa hiipi pien pelko, etta meidat jatetaan aution luonnon armoille…

Tanaan on viimeinen kokonainen paiva taalla ja Senegal on jarjestanyt taas uusia yllatyksia ihmeteltavaksi. Sankat joukot lapsia vaelteli asken ympari Santiabaa pukeutuneina perinneasuihin ja tekopartoihin laulaen ja soittaen rumpuja ; tanaan on mardi-gras, taas yksi hammentava juhla lisaa Afrikan aikataulussa.

Kissa on tehnyt poikaset centterin rapun alle. Pelkaan pahoin, etta pojilla on suunnitelmia pentujen paan menoksi… musta emokatti vaeltelee huolestuneen nakoisena katolla ja aina, kun sen suuntaan vilkaisee, se alkaa muka-tosissaan nuolla tassuaan. Kun pojilta silma valttaa, kissa katselee vetoavasti minuun. Mita ihmetta sita voi tehda, kun tassa maassa kissa ja ovela ovat synonyymeja (« mousse »). Asken juuri joku heitti sisapihalla jollain kevyella rautahakkyralla kisulaista, joka huuteli poikasiaan. Inhottavaa.

Scrabblea pelaillaan joka ilta, vaikka olenkin aika nolla siina, koska en tunne outoja lyhennesanoja. Pesin tana aamuna pelin nappulapussukan, se on ollut tuhannen likainen jo pitkaan. Kaikki kyselevat, voisinko siirtaa lentolippuani uudestaan. Enpa voi, mutta takaisin voin tulla. Kehuvat kovasti Senegalin kesaa… taitais olla aika tukala meikalaiselle.

Hihhei, kohta tsebutsenin kimppuun, dammarriiiif !

Sunnuntain kuulumiset (teksteja ei saa aina oikeana paivana esille, koska tietokonehuone on de temps en temps varattu tai sahkot tai joku muu seikka estaa...)

Elina laitatti pikkuletit kampaamon tyttojen riemuksi juuri ennen lahtoa. Parituntisen session aikana ehdin seuraneidin ominaisuudessa lueskella muun muassa paikan ainoan naistenlehden lapi. Se oli repaleinen ja hiirenkorville luettu. Suomessa sita on vahan turhankin tottunut seiskapaivien ja menaisien varikkaaseen ylitarjontaan joka vastaanotolla. Taidanpa vieda letittajatytoille lentokentan ilmaisjakelulehteni, se kun on jopa ranskaksi. Afrikkalaisin silmin katsottuna « Aeroports » nayttikin tosi eksoottiselta Pariisinnahtavyyksineen ja yltakyllaisine hajuvesimainoksineen. Senegalilainen naistenlehti muistutti ysari-barbilehtea ; muistatteko sarjakuvat, joissa barbieiden ja kenien tarinaa seurattiin valokuvien ja puhekuplien valityksella. Tassa lehdessa sarjakuva oli toteutettu samaan tapaan oikeilla ihmisilla. Paaosassa oli tummaihoinen nainen, jolla oli seka aviomies etta rakastaja. Puhekuplat olivat naivistisen hempeita ; je t’aime, ma petite ange… Tarina sai yllattavia lisamutkia, kun paljastui, etta rakastajalla olikin tubabi tyttoystavana. Vaaleaihoinen typy haki miehen matkaansa « juhlistamaan palkkapaivaansa » ja paaosanainen jai nuolemaan nappejaan. Tasta suivaantuneena paaosailija meni rakastajansa makuuhuoneeseen ja ampui seka taman etta tubabin sankyyn (attention toutes les europeennes !) ! Sarjista oli enaa muutama ruutu jaljella, ja ne vahat paaosanainen vietti vankilassa. Huh ! Kampaamon Alima sanoi, etta se oli oikein hanelle, koska nainen oli alunperinkin paha, koska petti miestaan. Kevytta ja kivaa kampaamolukemista, mutta eipa ne mattinykaset sen hempeampia ole.

Eilen illalla (lauantaina) oltiin Veeran ja Sidiben kera jalkimmaisen serkun Mariaman, 18 vee, synttareilla. Juhlaa piisaa ! Tanssittiin itsemme lakahdyksiin ahtaassa eteistilassa, eivatka kuulemma varsinaiset bileet olleet viela edes alkaneet. Tanaan oltiin Rufisquessa visiteeraamassa samaista isoaitia, joka vietti ekalla senuviikollamme Mekastatulojuhlaansa. Ympyra sulkeutuu. Hirmu haikeeta.

Aamulla vedettiin lapsille teatteri-ja piirustuspajaa keskuksella. Lasten varaukseton into oli ihanaa seurattavaa. Tehtiin elainimproja ja lopuksi jokainen muovaili taikataikinasta haluamansa otuksen ; suurin osa paatyi kaarmeeseen, se kun on kaikista helpoin… muutamia mainioita hiiria ja liskojakin loytyi. Nyt pikku patsaat kovettuvat keskuksen poydalla odottamassa ensi viikon maalaamista, jota en paase seuraamaan...

Tietokoneelle paasy on valilla varsin hankalaa. Eilen oli lahes koko valoisan ajan kestava sahkokatkos, tana aamuna irrottelin pari pikkutyttoa tietokoneelta ja jahka Tuuti ja Daba oli saatu eroon nappiksesta, tuli keskukseen pari tuolinhitsaajaa, jotka tarvitsivat sahkopistoketta de l’ordinateur. Sitten ilmaantui suomalainen Iria ovensuuhun ja esittelin paikkoja halle. Seuraavaksi olikin jo midi-ruokailu, jonka jalkeen keskus oli taynna kirjastopaivaa viettavia lapsia, jotka katsoivat tietokoneelta videotallennetta suomalaisesta koulusta.

Veerankin kanssa keskusteltiin eilen tyonteon suloisesta mahdottomuudesta taalla. Kylaily ja muu visiteeraaminen on senegalilaisille niin tarkeaa, etta koko paivan saa kulumaan mukavasti teen keittelyyn ja tuttujen tapaamiseen ja vasta illansuussa paasee kasiksi paivan toihin, jos silloinkaan.

Eilen sahkokatkoksen aikaan jarjestelimme Kaijun ja Sulkun kanssa keskuksen kirjastoa ; lajittelimme satuja ja romaaneja ja liimasimme merkkipalluroita kirjanselkamyksiin. Kirjasto instituutiona on aika vieras kasitys naille, mutta on ihana katsella, miten innolla korttelin lapset ja muu vaki ovat ottaneet kirjat omikseen ja osaksi arkipaivaansa. Havettaa silti, kun omassa kotikirjahyllyssa Suomen paassa ponottaa toimettomina tuplasti enemman luettavaa kuin Santiaban kirjastossa.

Kotiinpaluu tulee varmasti olemaan pieni kulttuurishokki minullekin. Suomalainen koulu tietokoneruudulta naytti hammentavan maltilliselta, oudon kalpeat oppilaat kanttiinijonossa kuuliaisesti porkkanaraastetta puhtaille lautasille annostelemassa. Piirtoheitin ja jokaisella taysi setti varikynia, huh mita luksusta ! (Tanaan ryhdyin porhoksi, kun ostin leivan paalle voita, hih ! En sentaan revittele liikaa elintarvikkeilla; kahvin juon mustana, ei liikaa luxia yhdelle paivalle)

Tanaan on samedi de tristesse. Ollaan porukalla kuunneltu suomalaista kansanmusiikkia ja itkeskelty keskuksessa. Elina saateltiin eilen iltakoneeseen ja tiputtelin kyynelia koko matkan lentokentalle ja takaisin. Je ne veux pas partir ! vaikka Suomeakin on ikava, bien sur. Taidan olla vahan tammonen joka-paikkaan-juurtuja.

Aamupaivalla kaytiin ostamassa Elinalle kelpo djembe. Pehmusteiden hankkiminen rummulle lentoa varten oli vaikeampaa; pojat eivat millaan tahtoneet uskoa, etta tavaroita heitellaan varsin railakkaasti ja surutta ruumaan.

Nokkimisjarjestys piirtyy taalla selkeana. Mita vanhempi poika/ mies, sita enemman voi istuskella leveasti takakenossa ja kaskyttaa nuorempiaan. Pikkulapset juoksevat asioilla kolikoiden kera; lahes joka korttelin kulmalta loytyy pieni putiikki, jonka rautaristikoiden takana hamarissa myydaan elintarvikkeita erilaisissa nyssakoissa ja pussukoissa. Esimerkiksi nescafeeta saa teelusikoittain irtopusseissa, niinikaan vaikkapa sokeria ja pesuainetta omina kerta-annoksinaan. Sokeria kuluu jarkyttavia maaria teehen ja kahviin, niita kaadetaan mukitolkulla yhteen vaivaiseen pannulliseen; kaiken lisaksi nama taalla yrittavat valttaa sokeria, koska se pahentaa kuulemma ihonalaisten loiselioiden kasvua... en ehka halua kuulla tarkempia yksityiskohtia niista... Kahvi on tosiaan joko cafe toubaa tienvarresta tai sitten murukahvia veteen sekoitettuna (pikakahvia kutsutaan nescafeeksi, lansimaista teeta liptoniksi ja pesuainetta omoksi, oli todellinen merkki sitten mika hyvansa). Kahvinkeittimen porinaa on toisinaan ikava!

Olen joutunut kuuntelemaan pienimuotoisia palopuheita moniavioisuuden puolesta, tietysti miehilta – naiset eivat ole jarjestelmaa juurikaan kehuneet. Asenteet ovat syvalla ja tiukassa. Keskustelu aiheesta alkaa aina esitelmalla miesten vahyydesta ja populaation pienenemisen uhasta. Seuraavaksi manaillaan naisten emansipaatiota ja lansimaista muka-tasa-arvoa. Jossain vaiheessa juttu heitetaan laskiksi ja kaikki alkavat vitsailla, minkalaisten eri kansallisuuksien ja luonnetyyppien vaimo-ja lapsikokoelmaa kukin haluaisi kaitsea. Lopuksi kaikessa ystavyydessa puistellaan paata ja todetaan, etta lansimaisten on niin vaikea hyvaksya kirkasta totuutta. Dammassonn!

Elinan vimppa ilta Senegalin auringon alla edessa... Mina viela fiilistelen muutaman extrapaivan ennen kuin palaan pitkahihaisten pariin kauas finulandiaan. Netista loytyi kuva lumiukkojen mielenosoituksesta ja se hammensi kaikkia; tuoko tosiaan lunta?

Valilla taalla ikavoidaan yhdessa tuumin aikatauluja, organisointia, puhtautta ja sivistysta, toisaalta olen onnistunut mainiosti vieroittamaan itseni vessapaperista, lampimasta vedesta, paahtoleivasta ja valipaloista... Paiva kerrallaan elellaan ja mita koyhempi ihminen, sita enemman pitaa nauraa, koska kaik on rajallista, opetti Aliou tassa paivana muutamana.

“Gal guagui rebi, gal guagui rebi

Eleuk soubatele danouye déme Sénégal »

Eilen illalla myohaan palattiin vasyneina mutta tyytyvaisina neljan paivan reissulta. Matkaohjelmassa oli parisataa kilsaa sept-placella Saint Louisiin halki baobab-aavikoiden. Puut rehottivat niin valtavina, etta niiden sisalla olisi voinut asua. Tukalassa autokyydissa istuskeltiin nelisen tuntia. Ihan tuli vee-arraa ikava, siella kun saa sentaan jalat suoriksi ja vieruskaveriin on etaisyytta edes se kakskikymmenta senttia. Eipa mitaan, maisemat olivat mukavia ja niita oli riittavasti. Ja ma kun luulin viela joskus pienena, etta baobabit ovat vain Saint-Exuperyn mielikuvituksen tuotetta!

Entinen paakaupunki oli kaunis kuin karkki; vaaleanpunaisia ja keltaisia taloja, kivetyt kadut ja kujat, hammentavan vahan hiekkaa, rento tunnelma. Ikava kylla varsin paljon turisteja ja niiden mukanaan tuomia lieveilmioita, kuten matkamuistokauppoja ja kalliita ravintoloita. Tutustuin muun muassa kanadalaiseen kirjailijanalkuun, joka ikavoi kissaansa ja raukeanletkeaan Mbayhin, joka rakenteli djemberumpuja ja veteli nopoluita (paivaunia) vahan valia. Myos maan presidentti oli vaalikierroksella Saint Louisissa ja porukka oli siita ihan pahkinoina. Lahes kaikilla oli Wade-t-paidat ja kansaa kirmasi kaduilla ja ajeli pressan kuvilla paallystetyilla autoilla kova-aaniset soiden.

Babsku-paralta nyrjahti nilkka kesken reissun ja kaytiin sitten tutustumassa paikalliseen sairaalaan. Siella tuntui kuitenkin tuota jonoa olevan sen verran, etta Mbaye johdatteli meidat armeijan parakkihoitolaan. Jonkun reseptintyngan iso B sielta kantoi mukanaan. Tieda sitten, auttaako rohdot, kun nilkka on turvoksissa, eika Babsku suostu pysymaan paikallaan.

Parc National de Djoudj sijaitsee kuutisenkymmenta kilsaa viela pohjoiseen pain Mauritanian rajan tuntumassa. Siella vietettiin puolikas paiva. Kun kolmetoista valtavaa pelikaania lensi kanoottimme yli sulavassa auramuodostelmassa, paasi pienimuotoinen parku pelkasta liikutuksesta. Tuhatpain Euroopan ja Aasian muuttolintuja talvehtimassa, joka sortin pikkuista ja isompaakin lintua, kotkia ja muita hienoja komistuksia. Aikas vaikuttavaa.

Taalla on koko paivan nautittu sahkokatkoksista, joten tama blogittelu on ollut vahan herrassa. Kivaa kerrottavaa piisaisi, joten katellaan, miten paasen taalta valkkyvalojen keskelta koneelle!

Jaaha, jatkellaan.

Saint Louisissa nostettiin car rapiden kytkinta ja rytkytettiin niinikaan nelisen tuntia Toubaan kylki kyljessa vieruskaverin kanssa. Touba on senegalilaisten mekka; kerran vuodessa maaliskuussa nailla on tapana pyhiinvaeltaa sinne. Muutenkin kaupunki on pyha: sen alueella ei suvaita alkoholia eika tupakkaa, ja monet kulkevat avojaloin kengat kadessaan pyhalla maaperalla. Mekin kaytiin huiviostoksilla ja paastiin kokeilemaan hunnutetun hikista eloa uskomattoman kokoisessa (yksi Afrikan isoimmista) ja viimeistellyn kauniissa ja puhtoisessa moskeijassa. Laa ilaahaa!

Reissusta ransistyneina tunkeuduimme jalleen seitsemanpaikkaiseen autoon. Peraluukun tuntumassa tuhannen mutkalla kuumuudessa oli vahan hymytonta, kun moottorikin huokui oljynkatkua nelja tuntia. Babacar istui leveasti etupenkilla pelkaajan paikalla aurinkolasit nenalla ilman huolen haivaa ja lauleskeli meille silivatiseilaa. Illansuussa kympin maissa kolme tuskaista takapenkin varista paasi vihdoin oikomaan koipiaan koto-Yoffin tutuilla hiekkakujilla. Mainittakoon viela, etta autokuskimme oli ainakin vartin verran pidatettyna, kun ei tainnut loytaa ajokorttiaan poliisin ensikysymalla.

Keskuksessa riittaa vilinaa ja valkoistakin pintaa on liikkeella, kun Veera harjailee ovenpielia ja Kaiju puuhailee koneella. Kotoista. Sidibella on t-paitaprojekti fudisjoukkueelle ja Aminta hurisuttaa ompelukonetta. Lapsia pyorii jaloissa, iki-iloinen energiapakkaus Simo ilmestyi ovensuuhun, Ndey Sokhna valmistaa iltasalaattia ja Modu hoilailee maxell-kyna siististi bubunsyrjassa kiinni. Tammosta taalla, arkea afrikkalaisittain.

Ystavanpaivaa itse kullekin sinne kauas! Pian nahdaan!

(Reunamerkintoja: Jotta saisitte nauttia naista raapustuksista viela hivenen pitempaan, paljastettakoon, etta paluulento starttaa vasta ensi viikon keskiviikkona...)